Krakovan yössä

Minulla on kummallinen tapa saapua vieraisiin kaupunkeihin aina myöhään illalla tai keskellä yötä. Tällä kertaa saavuin kuitenkin harvinaisen varhain. Vanhan Krakovan kirkonkellot loivät juuri kello kuusi.

Matka oli ollut monivaiheinen. Olin noussut junaan Prahassa ja matkustanut Ostrovaan, Puolan rajalle ja sieltä matkan tuli jatkua pikkubussilla Krakovaan.


En ollut kuitenkaan nostanut automaatilta Prahassa kuin muutaman sata korunaa koska ajattelin, että ehdin Ostrovan asemalla nostaa loppumatkan rahat Puolaan. Yllätys, yllätys, Visakortti ei toiminutkaan Otstrovassa. Bussimatkaa ei voinut myöskään maksaa luottokortilla, joten kaivelin loput koronat ja euroni kasaan ja sain juuri ja juuri matkani ”peittoon”.


Pimeässä pikkubussissa kahlitsin itseni vahingossa turvavöillä tuoliini kiinni! Tilanne oli hankala, suorastaan pelottava, koska bussi kiiti hurjaa vauhtia lumisateessa ja tuiskussa ilmeisesti liikennesäännöistä lainkaan piittaamatta. Onnistuin kuitenkin kiemurtelemaan kuin kahlekuningas Houdini, pimeyden turvin, itseni vapaaksi!


Krakovassa löysin nopeasti Goodbye Lenin -hostellini läheltä vanhaa kaupunkia, vein tavarani 3 hengen huoneeseen ja huomasin saavani viettää ensimmäisen yön yksin!

Lähdin oitis Vanhankaupungintorille ihailemaan joulu- ja iltavalaistusta Verkahallin ja Pyhän Mariankirkon laitamille. Jopa yli 20 vanhaa keskiaikaista upeaa kirkkoa löytyy Vanhankaupungin alueelta, nähtävää siis riittää. Järkytyksenä myös Płazòwin keskitysleiri, jossa Karkovan juutalaisia tuhottiin II maailmansodan aikana. Elämys on myös Wawelin linnoitus, Veiksel -joen rannalla, joka toimi Puolan kuninkaiden hovina ja kruunauspaikkana lähes 700-vuoden ajan.


Vierailustani Pyhän Marian kirkkoon tuli myös ainutlaatuinen. Kirkko on ainakin kaksi kertaa Turun tuomiokirkkoa suurempi ja korkeampi. Se on rakennettu 1200-luvulla kaksitorniseksi. Toinen torneista on lyhyempi ja koristellumpi kuin toinen. Kerrotaan, että rakentajaveljekset tulivat toisilleen kateellisiksi ja matalan tornin suunnitellut ja rakentanut veli surmasi lopulta korkeamman ja kauniimman tornin rakentaneen veljensä.


No, menin kirkkoon, sytytin kynttilät ja jäin istumaan erääseen kauniiseen sivukappeliin, joita kirkossa oli kymmenittäin. Enpä huomannut, että kirkko olikin yllättäen jo suljettu ja valotkin sammutettu. Siellä täällä paloi kynttilöitä, joten tiesin, että jossakin vaiheessa suntio tulee ne tarkistamaan ja pääsen ulos.Koputtelin lähes 20 metriä korkeata pääovea, sisäpuoleta, mutta minulle ei avattu ulospääsyä.Kuljin pitkin pimeätä kirkkoa tovin, kunnes kuulin suuren avainnipun helinää ja pienen sivuoven kolahduksen. Luulin jo, että Pyhä Pietari saapuu, päiväni olivat siis luetut, loppu oli tulossa! Kyttyrräselkäinen suntio, kuin Notre Damen Quosimodo, viittoili minulle suurella avinnipullaan: tänne päin, tänne päin. Pelastuin siis ikuisesta pimeydestä.


Läheinen Jazzkellari torinlaidassa ja hyvä puolalainen olut rauhoittivat mielen ja tilanteen, mutta matka jatkuu...


Palasin hosteliin kolmen aikaa aamuyöstä. Olin yksin.

Mutta puolisen tuntia nukuttuani, ovi avattiin ja näin puolittaisessa sotilasasussa tulevan nuoren mieshenkilön rojahtavan väsyneenä viereisen huoneen sängylle. Hän nukhati heti. Tunnin kuluttua hänen puhelimesa soi, mutta mies ei herännyt. Ja taas puolen tunnin kuluttua...

Hän nukkui koko seuraavan päivän, jolloin itse olin jälleen innolla tutustumassa Krakovan ihmeelliseen kaupunkiin. Illalla tuo Ivan niminen soturi oli herännyt ja puhui sujuvalla venäjällä useita kuumeisia puheluita...jonnekin...jonkun kanssa.


Sitten tuli meidän keskustelutuokio. Hän kertoi olevansa Ukrainasta, rintamalta, (en tohtinut kysyä kummalta puolen) ja olevansa nyt lomalla Puolassa. Hän oli silminnähden väsynty ja kysyessäni mitä Ukrainassa tapahtuu, hän pudisteli vain päätään ja sanoi huonolla englannillaan: ”Bad things”.

Kysyessäni miksi hän oli tullut samaan huoneeseen kanssani, hän vastasi vain:”For safe”, arvoitukseksi jäi kumman turvallisuudesta oli kyse. Lomaa oli kestänyt yli viikon ja hän oli palaava takaisin jonnekin Ukrainaan parin päivän sisällä.

Lisäksi hän oli erityisen kiinnostunut Suomesta, Suomen raja-alueesta ja erityisesti tulevasta lennostani Krakova - Varsova - Helsinki. Tärkeä tieto tuntui olevan etenkin se, minkä maalaisella koneella lennän Varsovasta-Helsinkiin. Toki kerroin, että lentoni on Finnairin, mutta panin lentoni paripäivää myöhemmälle, mitä se todellisuudessa oli.


Illalla lähdin  taas viettämässä Krakovan hauskaa yöelämää. Palattuani pari tuntia puolen yön jälkeen soturin puhelin soi usein ja kiivaasti, keskustelut olivat tiukkoja. Hänet haettiin ovelta, vapaahetoisesti, kello kolmen aikaa yöllä!

Ivan sanoi lopuksi ”dasvidanja...” Jos olisin ”Suojeluspoliisi” niin kuulustelisin itseäni tapahtumien johdosta, mutta tässähän tämä selonteko tulikin jo!


Krakovan yö on ihmeellinen...naisista puhumattakaan!


21. tammikuuta 2015 A.D

J-PWuorikoski                                                                                                                                               kirjailija